sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Samettiset Red Velvet kuppikakut (gl & vege)

 Punaiset muffinssit (gl & vege)

Halusin fiilistellä hieman tulevaa ystävänpäivää, ja mietin millaista variaatiota Red Velvet kakkupohjasta tekisin. Pari vaihtoehtoa pyöri mielessäni, mutta kun esikoinen niin kovasti taas toivoi ihania muffinsseja niin tehtiinpä sitten niitä. Kyllä taas kannatti ❤ 

Samettisen pehmeät kuppikset joissa tuhti kreemikuorrute, miehen mielestä parhaimmat mitä tehty tähän asti. heh. Väriä tuli kyllä sen verran että sottaisella syömisellä saa hienosti suun ja sormet punaisiksi. 

Värinä käytin erittäin runsaspigmenttistä ProGelin punaista, se on myös vegaanista. Näin ollen sitä ei myöskään tarvinnut suuria määriä taikinaan laittaa, kun taas asia voi olla toinen muilla merkeillä. 
Täällä Kamomillan sivuilla on kivasti tiivistetty vegaaniset elintarvikevärit.
Kuorrutteessa käytin ihanaa Vanilla latte-makuista makutomusokeria, makutomusokeria löytyy leivontatarvikeliikkeistä. Ja toki myös ihan tavallinen tomusokeri käy hyvin.

Ainut mitä jäin miettimään näiden herkuttelun jälkeeni oli.. voi kumpa olisin älynnyt pistää kreemin sekaan vielä mariannerouhetta! Se olisi ollut parhautta ❤

Kookosmaidon voit myös korvata esim. soijajogurtilla. 
Kuorrutteen kreemi on valmiina kellertävää, taitoin sitä itse valkoisemmaksi sipaisemalla coctailtikun avulla pienen määrän liilaa elintarvikeväriä joukkoon.


Red Velvet kuppikset

12 kpl


Taikina:

100g maidoton leivontamargariini
1 2/3 dl sokeri
3/4 dl hedelmäsose (Bonne persikka)
200 ml kookosmaito (jääkaappikylmä)
2 dl gluteenittomia jauhoja (Semper Finmix)
1 tl vaniljasokeri
½ tl suola
½ tl sooda
½ tl leivinjauhe
1 ½ tl etikka
1 rkl öljyä
2 ½ rkl Van Houten kaakao
2-3 tl punainen elintarvikeväri (ProGel)
1 ½ rkl vesi


Kuorrute:

150g maidoton leivontamargariini
2 dl (maku)tomusokeri
1 rkl vesi
1 tl vaniljasokeri
n.30 g iChoc white vanilla -suklaata
elintarvikeväri (violetti)



Valmistus:

1. Laita uuni kuumenemaan 175°C. 
- Vuoraa muffinipellin kolot paperivuoilla tai suihkauta hieman vuokasprayta koloihin.

2. Vatkaa huneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon hedelmäsose.

3. Sekoita kaakao, vesi ja punainen väri tasaiseksi tahnaksi.
- Yhdistä margariiniseokseen.

4. Sekoita keskenään kuivat aineet.

5. Valuta jääkaappikylmästä eli kovettuneesta kookosmaidosta nesteet pois, 
ja lisää vuorotellen jauhojen kanssa taikinan joukkoon. 
- Lisää lopuksi etikka ja öljy.
- Sekoita tasaiseksi massaksi.


6. Jaa taikina tasaisesti muffinipellin koloihin, 
ja paista uunin keskitasolla n. 20-25min kunnes testitikkuun ei tartu taikinaa.


7. Anna jäähtyä, ja valmista sen jälkeen kuorrute.


Kuorrute:

1. Vatkaa huoneenlämpöinen margariini "vaahdoksi". 
- Lisää joukkoon tomusokeri muutamassa erässä.
- Lisää vesi ja vaniljasokeri.

2. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa, 
ja lisää kuorrutteen joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

3. Lusikoi kuorrute tyllalla varustettuun pursotuspussiin ja kuorruta muffinit haluamallasi tyylillä.

Ruusupursotuksiin käytän Wiltonin 1M tyllaa, sillä saa kaunista jälkeä <3
Pursotus aloitetaan keskeltä, ja se jatketaan spiraalimaisesti keskikohdan ympäri.

Valmista ♥




4 kommenttia:

  1. Vau, onpa kauniita leivoksia! Pitänee lähiaikoina testata, onnistuisiko itseltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Testaa ihmeessä ja kerro mitä pidit :) Muffinit on onneksi ihanan helppoja ja nopeita tehdä!

      Poista
  2. Nää näyttää siis niin ihanilta, just täydellinen idea ystävänpäiväksi ♥ Ja ihan uskomattoman kauniita kuvia oot jälleen ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas ♥♥♥ Tuntuu että lennosta ne parhaimmat ideat syntyvät, kun taas kauan ideoidut lässähtävät jo aina alkuunsa :D

      Poista