perjantai 17. maaliskuuta 2017

Key lime pie donitsit

Key lime pie donitsit

Vihdoin pääsin testaamaan aiemmin ostamaani minidonitsivuokaa. ♥  Aivan superhelppo ja nopea ohje jälleen kerran. Ihastuin vuokaan heti, ja sillä onkin tulevaisuudessa eniten käyttöä lasten synttäritarjottavien teossa.
Minidonitsit ovat täydellisen kokoisia sorminaposteltavia. 

Olimme 9kk ikäisen tyttäreni kanssa juuri useamman päivän lastenpolilla osastolla hoidossa. Siinä ajassa ei hirveästi leivonnat mielessä pyörineet, mutta heti kotiuduttuamme päätin pistää uuden vuoan testiin. Sukelsin Pinterestin herkulliseen maailmaan, ja löysin reseptin näihin ihaniin donitseihin. Alkuperäinen resepti on mitoitettu normaalikokoisille donitseille (8kpl), ja tästä jäikin hieman taikinaa yli. Muutin myös reseptiä hieman. Pursotin ylimääräisen taikinan muffinsipeltiin. Saat myös sillä tehtyä kivoja donitseja. Valmiina kaiverrat vain kolon keskelle esimerkiksi tyllan tai omenaporan avulla.
Mikäli mielesi alkoi tehdä ihan perinteistä Key lime piirakkaa, löydät ohjeeni siihen täältä :)

Huom! Kuorrutteesta tulee melko kirpeää. Halutessasi voit laimentaa sitä laittamalla puolikkaan limetin mehun ja rkl vettä. 

Vinkki! Lisää vielä kinuskikastikkeesta pursotetut raidat donitsien päälle, niin maku on täydellinen!


Key lime pie donitsit

minit n. 30 kpl, normaalit n. 8kpl


Taikina:

2,4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3/4 dl kreikkalaista jugurttia
3/4 dl sokeria
1 limetin mehu
1 limetin kuoriraaste
30g suolatonta voita
1 muna (L-koko)
1 tl vaniljasokeria

Kuorrute:

2,4 dl tomusokeria
1 limetin mehu
1 digestivekeksi


Valmistus:

1. Laita uuni lämpenemään 175°C.
- Voitele donitsipelti vuokaspraylla.

2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään.

3. Sekoita toisessa kulhossa jugurtti, sokeri, limen mehu ja kuoriraaste, sulatettu & jäähdytetty voi, muna ja vaniljasokeri.

4. Lisää jauhot seokseen ja kääntele nuolijalla sekaisin.

Key lime donitsitaikina

5. Lusikoi taikina pursotuspussiin/pakastuspussiin ja leikkaa kulma auki.
- Pursota donitsivuokiin.

Donitsivuoka

Donitsitaikina

6. Paista uunin keskitasolla n. 5min, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa. 
Normaalikokoisia tehdessä paistoaika on n. 9-10min.

Key lime pie mini donitsit

7. Anna jäähtyä pellillä n. 5min ja siirrä sen jälkeen ritilälle jäähtymään.


8. Valmista kuorrute. Sekoita tomusokeri ja limetin mehu keskenään. 
Jos kuorrute on liian juoksevaa, lisää tomusokeria. Jos se taas on liian jämäkkää, lisää nestettä. 
Dippaa donitseja kuorrutteeseen ja ripottele päälle keksimurska. Anna jähmettyä. ♥

Key lime pie minidonitsit

Minidonitsit

6 kommenttia:

  1. Mä niin aion kokeilla näitä! Niin ihanan näkösiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Pitäis kyllä ostaa se normikokoinen dontisipelti, jos ei kehtaisi sitten syödä kaikkia kerralla... :D

      Poista
    2. Kyllä meillä ainakin menee kaikki ihanat donitsit melkeen kerralla, huolimatta siitä että mulla on juurikin se normikokoinen pelti :--D

      Poista
    3. No apua! Ostin sitten sen 12 kappaleen pellin, olis pitänyt ottaa se puolikas vaan :D

      Poista
  2. Nämä olivat aivan ihania! ♥ Iso kiitos vielä reseptistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun kokeilit, oli superherkullisen näköisiä!

      Poista