perjantai 3. helmikuuta 2017

Runebergin piirakat valkosuklaatwistillä

Runebergin sydänpiirakat

Ajattelin tänä vuonna koittaa välttää kokonaan Runebergin torttujen leipomiset. Sitä täydellistä yhdistelmää ei ole tähän mennessä itselleni löytynyt. Muita kakkuideoita sinkoili päässä kuitenkin siihen malliin että törmätessäni näihin söpöihin "korkkipiirakoihin", aloinkin suunnittelemaan jos kuitenkin ne Runebergit leipoisi.. Vähän erilailla vaan tällä kertaa.
Lisää kakkuideoita jo olemassa olevien lisäksi. 

Korkkeja ei tällä hetkellä kaapissa ollut kuin 3, ja nekin pieniä Pilttikorkkeja. Lisäksi muistin kaapin perällä olevat pienet piirasvuoat, jotka eivät olleet vielä päässeet käyttöön. Päätin laittaa ideat kokeiluun. Korkkien sisään tehdyt piirakat vaativat kyllä pientä näperrystä, mutta ovat aivan valloittavan ihania pieniä naposteltavia <3 Ja nuo kaapin perällä lojuneet piirakkavuoat... Paiston jälkeen kyllä hoksasin että miten niitä käytetään, olisinpa tajunnut jo aiemmin! Hah, mutta aina oppii uutta. Täytin myös yhden pilttipurkin kerroksittain paistetulla taikinalla, valkosuklaalla ja hillolla. Tämä oli myös erinomainen kokoamisvaihtoehto!
Ja tottahan toki myös perinteisen vesi-tomusokeriseoksen voi tehdä valkosuklaatäytteen tilalle.
Sydänvuokani olen ostanut aiemmin muistaakseni Lidlistä, ja kooltaan ne ovat 12 x 9 x 2cm.

Vinkki! Paistetun pohjan päälle voit kevyesti sipaista punssia tai muuta kostuketta makua antamaan.

Vinkki! Voit myös tehdä yhden isomman piirakan, halkaisijaltaan n. 26cm. 


Runebergin piirakat

n. 24 pientä korkkipiirakkaa 
tai
8 pikkupiirakkaa 


Pohja:

150g margariinia
1 dl ruokosokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
3/4 dl mantelijauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl korppujauhoja
(1-2 tippaa karvasmanteliöljyä) 

Täyte:

145g valkosuklaata
1 dl kuohukermaa
vadelmahilloa 

Valmistus: 

1. Laita uuni lämpenemään 200°C. 
- Voitele vuoat / korkit.

2. Sekoita voi ja sokeri sähkövatkaimella sekaisin. 
- Lisää muna ja sekoita hyvin.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää voi-sokeri-munaseokseen muutamassa erässä hyvin sekoittaen.

3. Painele taikina vuokien pohjalle ja reunoille. 
Korkkeihin taikinan saa siisti laitettua snapsilasin avulla.
- Laite nokare taikinaa korkin keskelle. Ota pala leivinpaperia ja sipaise siihen rasvaa. 
Laita leivinpaperinpala rasvapuoli alaspäin taikinakeon päälle.
 Paina snapsilasin avulla taikina korkin pohjalle ja reunoille. 
Ota lasi pois ja poista reunojen yli pursuavat taikinat.

Shottilasi + voideltu leivinpaperi .
korkkipiirakka
Paina taikina pohjaan ja reunoille. Poista yli pursuava taikina.

4. Laita pohjien painoksi hieman kuivaa riisiä, kuivattuja herneitä tai paistokuulia. 
Näin pohja ei kohoa kokonaan tasaiseksi, vaan siihen jää sopiva kolo täytteelle.

Vielä tässä vaiheessa en huomannut mitään outoa.. Jätin kuitenkin yhden piirakan ilman painoa, jotta näkisin paljonko taikina kohoaa vaikka on hyvin paineltu pohjalle.

 5. Paista uunin keskitasolla n. 13min, kunnes piirakat ovat kauniin värisiä.
- Anna jäähytä.

6. Irroita jäähtyneet piirakkapohjat vuoistaan. 
Jos pohja on jäänyt korkkiin kiinni, vedä terävällä veitsellä hieman 
reunoja pitkin (taikinan ja korkin välistä), näin pohja irtoaa helposti.

Runebergin piirakat
Jäähdytä pohjat. Tässä vaiheessa ymmärsin miksi vuokien pohjat olivat keskeltä kohotetut. Hah! Riisiviritelmäni olivat siis tarpeelliset ainoastaan korkkien kohdalla.

 7. Kuumenna kerma kattilassa ja ota pois liedeltä.
 - Lisää paloiteltu suklaa sekaan, ja sekoittele kunnes suklaa on kokonaan sulanut.
- Kaada täyte pohjien päälle.

Runebergin piirakat valkosuklaalla

8. Lusikoi teelusikan avulla valkosuklaatäytteen päälle pieniä hillolaikkuja. 
Vedä coctail-/grillitikulla laikkujen läpi ja marmoroi pinta haluamallasi tavalla.
- Anna jähmettyä jääkaapissa hetki.


runebergin torttu

2 kommenttia: