lauantai 14. tammikuuta 2017

Taivaallinen suklaamoussekakku (vegaaninen)

Helppo moussekakku

Kukapa ei rakastaisi suklaata? Muistan kuinka joskus olen saanut "epämääräisen" reseptin vegaaniseen suklaamoussekakkuun joka oli mielettömän hyvää. Reseptin alkuperää en tiedä, ja tarvittavat aineksetkin ovat nykyään joko poistuneet myynnistä, tai vaihtaneet nimeä. Joten päätin tehdä oman pääni mukaan, vaikka vegaaninen leivonta ei vielä kovin tuttua olekaan. Eihän nyt suklaan, kasvikerman ja sokerin kanssa voi kovin pieleen mennä? Halusin myös kokeilla miten onnistuu moussekakun teko muotovuokaan, joka ei ole irtopohjavuoka. Mikäli et käytä irtopohjavuokaa ja teet kakun kuten minä, tee keksipohja vasta jähmettyneen kakun päälle. 

Tämä resepti muuntuu myös helposti gluteenittomaksi, vaihdat vain pohjan Oreot gluteenittomiin kekseihin. Pirkalta on tullut myyntiin uusi gluteeniton vaniljatäytekeksi, sopisi myös hyvin pohjaksi. Varmista kuitenkin gluteenitonta tehdessä, että kaurapohjainen vispi soveltuu syöjille. 

Kakun päälle oli tarkoitus laittaa vielä vadelmia, mutta muistini petti, eikä pakastimesta enää niitä löytynyt. Noh, sitä parempi syy tehdä tätä vielä myöhemmin uudestaan!  

Lisäys: Tykkään itse tehdä melko korkeita kakkuja. Joten jos haluat tehdä tämän 24cm vuokaan, suosittelen tekemään 1,5 kertaisena.

Suklaamoussekakku

n.12-15 palaa


Pohja:

200g tavallisia Oreo-keksejä
50g vegaanista margariinia

Moussetäyte:

1prk Alpro vispiä
1prk Planti Creamy Dessert -kauravispiä
250g Pandan tummaa suklaata
0,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria

Suklaaganache:

1dl Alpro vispiä
120g Pandan tummaa suklaata
0,5rkl voita

Päälle koristeeksi minioreoita sekä Marianne crushia.

Valmistus:

1. Valmistele vuoka (20 - 22cm). Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi 
ja sipaise reunoihin voita tai suihkuta Keijun vuokasprayta. 

Mikäli kasaat kakun keikaustyylisesti, vuoraa vuoka kelmulla jotta saat kakun helposti irti.
- Irtopohjavuokaan kasattaessa murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. 
Sekoita hyvin ja painele vuoan pohjalle.

2. Kaada/purista jääkaappikylmät vispit kulhoon, vatkaa yhdessä kuohkeaksi vaahdoksi. 
- Lisää vaniljasokeri ja siivilöity tomusokeri.

3. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa.
- Lisää sulatettu suklaa vaahtoseokseen samalla sekoittaen.
- Kaada vuokaan ja kopisuttele hieman pöytää vasten jotta täyte levittyy tasaisesti joka puolelle.
- Anna jähmettyä jääkaapissa n. 1h.

 Tässä vaiheessa voit tehdä keksipohjan mikäli kasaat kakun kuten minä. 
- Painele keksi-voiseos varovasti moussen päälle.

4. Laita kakku pakastimeen ja anna olla n.15-25 min. 
 Kakun täytyy olla kylmä jotta ganache jähmettyy hyvin päälle.

5. Kuumenna soijavispi melkein kiehuvaksi ja ota pois liedeltä. 
- Lisää paloiteltu suklaa ja anna sen sulaa kuumaan vispiin (välillä sekoittaen). 
- Kun suklaa on sulanut, lisää voi ja sekoita rauhallisesti sekaan. 
- Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

6. Irroita kakku vuoasta. 
Kelmutetusta vuoasta saat kakun helpoiten irti kun kastat vuoan nopeasti kuumaan veteen jonka jälkeen kumoat kakun tarjoilualustalle. Irroita kelmut varovasti heti perään.

7. Kaada ganache varovasti päälle. 
Pyöreään vuokaan tehtäessä, kaada ganachea kakun keskelle ja 
lusikan/lastan avulla levitä reunojen yli. 
Tässä sydänkakussa levitin kuorrutteen lusikan avulla.

8. Ripottele päälle Marianne crushia ja minioreoita. 
Keitä kuppi kahvia tai ota lasi vettä ja nauti ihanasta kakusta! ♡

Vegaaninen suklaakakku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti